Aloitan tänään Valpurin ja työn päivänä blogin ylläpidon. En jätä manuaalisia päiväkirjojanikaan päivittämättä. Olen pitänyt nelisenkymmentä vuotta henkilökohtaista päiväkirjaa ja työpäiväkirjaakin jo kaksikymmentä vuotta. Sosiaalinen mediakin on minulle entuudestaan tuttua, sillä liityin jo vuonna 2003 ensimmäiseen keskusteluryhmääni. Se oli tärkeää silloin ja samalla opin verkostoitumaan ja jakamaan tunnelmia samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa.
Pyhä Valburg (k. 780) taisteli omana aikanaan asian puolesta, johon hän uskoi. Hän levitti ja juurruutti kristinuskoa Pohjolaan. Kuninkaan tyttärenä ja veljensä Willibaldin avulla hän pystyi käyttämään voimakeinoja ja valtaa oikeaksi näkemäänsä työhön. Minä olen ollut omalla ristiretkelläni hieman kuin Valburburg, mutta minä olen uskonut asiakaslähtöisen ajattelun tärkeyteen, hyviin asiakaspalveluihin ja tiedon monipuoliseen hyödyntämiseen sekä tietosektorilla tehtävän yhteistyön tekemisen välttämättömyyteen. Työ ei ole ollut helppoa, kuten ei varmaan Valburginkaan, epäluuloja ja muutosvastarintaa olemme kohdanneet molemmat. Valburgista tuli pyhimys, minulle arvostettu kollega sanoi, etteikö ole hienoa kun olen voinut olla osuudellani tekemässä tietoyhteiskuntaa, ja tämä oli hienoin tunnustus jonka olen työstäni saanut. Minun työvälineitäni ovat verkottuminen, kirjoittaminen ja kouluttaminen. Olen lähtenyt koordinoimaan ja hakemaan joukkovoimaa tiedon ja palveluiden merkityksen kasvattamiseen työväenliikkeenkin perinteiden hengessä, joten tämän vapun päivän toinen merkityskin on minulle hyvin tuttu.
Vapulla on minulle kolmaskin merkitys, tulevaisuuden usko, eteenpäin katsominen ja tieto elämän voittamisesta. Olen nähnyt kevään ensimmäiset leskenlehdet! Sinivuokot kukkivat ja myös yksittäiset valkovuokot ovat nousseet esiin.
Mikael Agricola kirjoitti rukouskirjaansa toukokuun kohdalle:
”Koko luonto nyt virkoopi,Meri, maa ja taivas ihastuupi.Iloitkoon siis vanha ja nuori.Linnut laulavat ja maa tuore.Kylve ja älä yrttejä säästä,älä kädestä ja käsivarresta verta päästä.”
Mikael Junger puolestaan kirjoittaa tänään Helsingin Sanomien Sunnuntaidepatissa (HS 1.5.2010, C 14) kuinka tärkeää on saada johtajuus muuttumaan, jotta Suomen kehitys saadaan liikkeelle. Nämä äänenpainot ovat nousseet esiin viime aikoina monella taholla, eikä vähimpänä tästä kirjoiteta Valtiovarainministeriön hallinto-osaston julkaisemmassa viimeisimmässä Hallintolehdessä. Johtajia ei varmaankan tarvinne vaihtaa jos he kykenevät aidosti omaksumaan tämän päivän yhteistyötä edellyttävän verkostoitumiseen ja nopeisiin käänteisiin tarvittavan osaamisen, jossa tarvitaan monenlaisen osaamisen yhteenjohtamista. Johtajalta edellytetään laajaa koordinaatiota ja useiden eritavoin vuorovaikutussuhteissa olevien verkostojen toiminnan ymmärtämistä ja suvaitsemista. Junger kirjoitta: ”Paras tilannekuva löytyy tekijöiltä ja keskijohdolta.” Lisäksi hän toteaa, että liiallisesta kontrolloinista tulee luopua. Ylin johto ei enää yksin kykene päätöksentekoon. Yritystenkin tulee verkostoitua keskenään. Olen samaa mieltä Jungerin kanssa siitä, että innostus ja intohimo työhön lisäävät tuottavuutta moninkertaisesi ja työssä tulee olla sydän ja tunteet mukana. Tälläiset ihmiset tekevät aidon tuloksen ja nykyjohtamisessa on kyse näiden ihmisten, yli organisaatioyksikkörajojen ja yli maidenkin rajojen verkostoituneiden ja verkossa toimivien ihmisten johtamisesta. Nykyajan työntekijät ovat liittyneet yhteen, mutta ehken hieman eri merkityksessä kuin perinteisesti on ajateltu. Työn teko ja kehittäminen on siirtynyt tuotantolaitoksista ja kiinteiltä työpaikoilta verkkoon.